torstai, 12. tammikuu 2006

Shine on me

Onpas taas tyhjänpäiväinen päivä. E kävi täällä, harrastettiin seksiä, se lähti pois. Todella "helmeä". Ei siinä mitään, seksi oli kivaa taas kerran ja oli kivaa olla vierekkäin, mutta niinkuin sanotaan, something was missing. En oikein tiedä olisinko halunnut, että se lähtis pois, vai olisinko halunnut, että se jäis koko yöks.

Nyt on katsottu taas 3 jaksoa Lostia paremman tekemisen puutteessa, ja tullut kirottua sitä pääparia siinä. Aargh, rasittavan "täydellisiä" ihmisiä. Jotka tuosta noin vain tuntuvat löytävän sen puuttuvan puoliskonsa vajaan 50 ihmisen joukosta autiolla saarella. Sellaistahan tapahtuu joka päivä, jepjep.

Huomenna Verenpisaran keikka nostaa varmaankin fiiliksiä, lähes 100 % varmasti. Viime kertainen keikka antaa ainakin odottaa hyvää settiä myös tällä kertaa. Live-musiikki on kyllä ehkä yksi maailman parhaista keksinnöistä.

Nyt voisi valita lukeako kirjaa, joita on tällä hetkellä kolme kesken, vai jatkaisiko keskeneräistä huivia, jossa tekemistä riittäisi vielä suhteellisen monen lankakerän verran. Kirjoista.. mä olen päättänyt panostaa nyt niiden lukemiseen enemmän, ja tällä hetkellä on kesken yksi klassikko, yksi filosofinen kirja ja yksi mafiasta kertova romaani. Kaikissa etenen todella hitaasti, vähän samalla lailla kuin omassa elämässä. Tuntuu, ettei yksikään kirja oikeastaan lähde "käyntiin". Anna Karenina on luotansa työntävä tällä hetkellä siitäkin syystä, että siinä päähenkilö sattuu löytämään jalat alta vievän elämänsä rakkauden, jota ilman ei voi elää.. Ja filosofian kirjassa tuodaan esiin liikaa sitä, miten olisi oltava hyvä ihminen ja mafiakirja, no, se on muuten vaan aika mitään sanomaton. Sekin on jännä, miten kirjoihin välillä tulee inspiraatio. Amerikan Psykon imaisin muutamassa päivässä, vaikka se oikeasti kirjana oli todella vastenmielinen ja loppukin oli pettymys. Mutta silti sen luki ja hyvä niin. Miksi se sitten välillä tökkii niin sikana, ei voi ymmärtää.

Ehkäpä mitään ei pitäisi tehdä vaan sen takia, että niin 'pitäisi' tehdä. Tämän hetken kappale on ihan selvästi Kingston Wall - Shine on me.. nää illat on aika pahoja, kun istuu koneella yksin pimeässä, ja kuuntelee nyyhkybiisejä, jotka tuo muistoja mieleen =) Ei hyvä.

keskiviikko, 11. tammikuu 2006

Päiväkirjani onkin julkinen.. kääk?

Otsikko viittaa siihen, että ensimmäinen ihminen on eksynyt kommentoimaan tätä. Hienoa! Heti tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun on saanut jonkun tarttumaan näppäimistöön ja kirjoittamaan muutaman lauseen. Tai sitten ei ;)

Joka tapauksessa, musta tuntuu että tää ihme kaikki-heti-mulle-nyt ilmiö johtuu siitä, että tässä valmistumisen kynnyksellä ja vakituisen työpaikan omaavana on tavallaan ne itselle joskus muutama vuosi sitten asetetut tavoitteet jo saavutettu. Mitäs nyt sitten? Mitä mä nyt tavoittelisin? Mikä olisi se päämärä tästä lähtien? Toki, työhön liittyviä ambitioita on olemassa, mutta ne on vähän eri tavalla saavutettavissa, eikä ne ole niin konkreettisia välttämättä. Vaikka ne töissä vihjailikin, että kunhan 4kk koeaika on mennyt, niin kyllä toi sunkin asenne työntekoon muuttuu. Eheiii voi pitää paikkaansa ;)

Ja perhettä ja sitä oikeaa kun ei ole, niin jotenkin tuntuu että pitää tyydyttää tarpeensa materialla, mikä kuulostaa aika kamalalta varsinkin näin tekstinä luettuna. Mutta tuntuu jotenkin oudolta ajatus, ettei enää eläkään elämää kevät/syys/kesä -jaksoissa, vaan nyt kaikki onkin sitä samaa vuodesta toiseen. Pelottavaa. Täytyy toivoa, että jatko-opiskelupaikka aukeaa syksyllä, jolloin olis taas uusi tavoite häämöttämässä parin vuoden päässä. Onhan nyt DI aina hienompi ku pelkkä insinööri, aight? =)

Tänään oli noin muuten aika peruspäivä, Verkkokaupassa tuli käytyä ostamassa kaikkea tuikitarpeellista, kuten USB hubi sekä uudet kuulokkeet iPodiin ja kuolaamassa kaikkea muuta kivaa, mitä sieltä voisi ostaa mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa :) Vaarallinen kauppa!

Oli kiva nähdä myös pitkästä aikaa opiskelukaveri F:ää, joka asustelee lähes Kehä III:sen ulkopuolella, jonne ei tule usein eksyttyä. Joka tapauksessa, oli helpottavaa katsella, kun F väänsi lopputyöstä jotain luettavaa versiota kasaan ohjaajalle, ja ajatella itsellä koko työn olevan jo takana. Ei kyllä nyt ihan heti tee mieli aloittaa uudestaan sitäkään hommaa. Eli kaiken kaikkiaan, huomasin taas tänään, että asiat on oikeestaan aika helvetin hyvin, ja silti on hirveen tyhjä olo.

Ehkä se, että sais olla jonkun lähellä, auttais. Ja kun vois päättää, että vuoden päästä seurustelun aloittamisesta ei tulis sitä ahdistusta että mä haluan olla vapaa, helpottais. Ehkä joku kaunis päivä. Nyt tuntuu vaan, että vois ottaa ns. kermat kakun päältä, ja olla jonkun sellaisen kanssa, joka ei puhuis yhteenmuuttamisesta, suuresta rakkaudesta tai muusta, vaan jonka kanssa vois olla vaan lähekkäin silloin kun sitä tarvitsisi. Ja jolle olisi sen hetken ainoa ihminen maailmassa. Mut valitettavasti, 'rusinat pullasta' -metodi ei oikeen koskaan kai toimi niinkuin pitäis. Ja kaikenlisäks en edes pidä rusinoista.

Tänään ajattelin viettää illan ensiksi käyden lenkillä ja sen jälkeen raahamalla nojatuolin tähän koneen eteen ja katsomalla niin monta jaksoa Lostia putkeen kuin mahdollista. Se on nyt seuraava mut koukuttanut sarja. Desperate Housewivesit on katsottu siihen asti, että nyt joutuu odottamaan viikon aina uutta jaksoa (siis ihan kipeetä =) ja Carnivalen molemmat tuotantokaudet tuli myös tuijotettua. Lost on uusi koukuttaja, onneksi sitä on vielä paljon edessä. Tällä hetkellä on fiilikset Zen Cafen "Taivas on kirkas ja napakka" biisin mukaiset. Törkeen hieno kappale.. muuten. Sopii hyvin tällaiseen rauhalliseen olotilaan.

tiistai, 10. tammikuu 2006

Tyhjäkäyntiä

Tuntuu jotenkin siltä, että tällä hetkellä elämä on vain odottamista. Odottamista, että ostaisi auton, odottamista, että tulisi kesä, odottamista että pääsisi muuttamaan omaan asuntoon, odottamista, että kohtaisi sen oikean jota ilman ei voi elää.. Ei tällainen ole mitään elämää? Miksi se on aina niin vaikeaa ns. tarttua hetkeen, nauttia tässä ja nyt. Jos aina elää sitku sitku elämää niin myöhemmin kaduttaa, kun ei mistään osannut nauttia. Huoh.

On alkanut vähän huonosti tämä viikko. Maanantaina tulin Turusta aamujunalla, ja mietin, että tässä touhussa ei ole mitään järkeä. Mä en merkkaa D:lle mitään, se ei merkkaa mulle mitään, tai siltä se ainakin tuntuu. Ja seksiä kait sais vähän lähempääkin. En tiedä, tänään aamulla se taas soitti, ja oli oikeastaan sellainen olo, että ihan sama.

Baarityyppi, jota E:ksi vois kait kutsua, olisi kovasti kutsumassa itseään tänne peittojen väliin. Toisaalta, ajatus houkuttelee, toisaalta taas tuntuu, että pitäis lopettaa ennenkuin on mitään alkanutkaan. En oikein tiedä, se kyllä meinas lähteä pariks viikoks matkailemaan Thaimaahan tässä kohta, joten ainakin sen verran saan hengähdystaukoa.

Koulussakin jouduin piipahtamaan maanantaina, mikä oli näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä asia, koska siellä oikeasti näki minkä kaiken on jo tavallaan mielessään jättänyt taakseen ja siirtynyt eteenpäin. Eikä harmittanut, eikä jäänyt ikävöimään. Siellä joutuu nyt vielä satunnaisia kertoja piipahtamaan kuuntelemassa höpöhöpöluentoa, mutta se ei enää paljoa tunnu, verrattuna alkuaikoihin.

Tänään käytiin katsomassa Paniikki Ryhmäteatterissa, mikä oli aivan loistava. Sen verran intensiivinen ja mukaansa vievä näytelmä, ettei ole aiemmin tullut nähtyä. Ja mieskomeuttakin oli ihan sopivissa määrin.. :) Eiköhän tämä tästä, taas. Vähän positiivisempi ote elämään ei ehkä olisi pahitteeksi.

sunnuntai, 8. tammikuu 2006

Sunnuntaisettiä

Se baarityyppi kävi täällä. Juteltiin kolme tuntia, ja jäi ristiriitainen olo koko tapaamisesta. Se oli aivan loistavaa juttuseuraa, todella mukava ja hyvännäköinenkin. Olisin saman tien voinut esitellä sille lähemmin sängyn joustinominaisuuksia. Mutta mutta, jotenkin se tuntui vähän varautuneelta tai sellaselta. En oikein tiedä. Lähtiessä asiat jäi aika auki, eikä ollut mitään puhetta, että miten tästä nyt seuraavaks pitäis edetä tai mitä tapahtu. Ehkä siis odotan, jos siitä kuuluu jotain niin se on plussaa, mutta jos ei niin sitten se on siinä..

Illalla pitäis lähteä D:n luokse Turkuun, kun sillä on "vapaailta". Ihan hyvä homma, saa tarpeet tyydytettyä ja voi taas keskittyä muihin asioihin. Sekin tuntuu nyt tällä hetkellä vähän siltä, että pitäiskö koko hommalle laittaa piste. En tiedä, tulis joku ja laittais elämän järjestykseen =) Toisaalta, kun on vapaaata on liikaa aikaakin pohtia kaikennäkösiä kuvioita. Töissä ja koulussa käydessä vapaa-ajan käyttää huomattavasti hyödyllisempiin toimintoihin. Eli ehkä tähänkin tulee kohta muutos.

Ulkona on ihanan näköinen ilma, tekis mieli lähteä jäälle kävelemään, kun siellä näköjään jengiä meni äsken. Ja jos kävis vaikka vanhemmilla syömässä jääkaapin tyhjäksi ja hakemassa vähän teetä ja sympatiaa :)

lauantai, 7. tammikuu 2006

Itä-Helsingin helmi

Eilisilta meni maatessa sohvalla veljen luona ja katsoessa leffaa. Tilanne oli ihan täydellinen, sopivasti ruokaa, hyvä leffa, hyvää seuraa ja iso sohva. Kunnes veljen tyttöystävä sai päähänsä, että nyt pitää päästä baariin. Mietin pariin kertaan, että ei tänään jaksais enää, varsinkaan suht selvinpäin mennä katselemaan meininkiä. Päädyttiin kuitenkin pienen säätämisen jälkeen itä-helsinkiin kapakkaan, jossa huvituksena oli pommista varoitellut sekava nainen ja Jeesuksen tulemista julistanut mies.

Mutta mutta, eikös siihen viereen sitten sattunutkin varmasti baarin ainoa fiksu ihminen, joka sattuu kaikenlisäksi asumaan lähes kulman takana mun kämpästä. Juteltiin pari tuntia niitä näitä, pilkku oli ja meni ja narikkaan päin lähtiessä tuli oikeasti sellainen olo, että ei tota ihmistä voi päästää noin vaan menemään. Vaihdettiin numeroita, ja ensimmäinen tekstari sieltä tuli 04:02, ja sen jälkeen niitä onkin tullut. Mutta en mä pistä pahakseni, en ollenkaan. Siinä tyypissä oli jotain särmää, ja se oli kiinnostava ja se ei ollut vonkaaja. Ihan loistava päätös vastahakoisesti alkaneelle illalle.

Mietin kuitenkin, miten sitä osaisi esimerkiksi pyytää luokseen yöksi jotain ihan tuntematonta ihmistä? Olisiko eilen pitänyt tehdä poikkeus? Ei niinkään seksin takia, vaan että olisi ollut joku, jonka vieressä nukkua. Toisaalta, parempi ehkä katsoa hitaasti mitä tuleman pitää, jos siitä mitään tulee. Mutta sitten pitäis varmaan D:n kanssa tehdä jotain.. Huoh.

Joku voisi myös kertoa, millä perusteella sitä kiinnostuu tietyistä ihmisistä? Kun se ei selkeästi ole se ulkonäkö. Kaikki joiden kanssa olen seurustellut, on olleet hyvin erityylisiä ulkonäöltään. Vaaleita, tummia, pidempiä, lyhyempiä.. Mutta kaikissa niissä on ollut se jokin, joka on sitten kestänyt enemmän tai vähemmän pitkän aikaa. Ja nyt tää tapaus, johon taisin mennä vähän ihastumaan, vaikka en edes tiedä sen sukunimeä, on taas sellanen Mies isolla M:llä, ei lapsia pyörimässä jaloissa, oma asunto, hyvä työpaikka, kaikinpuolin kunnollisen oloinen. Miksi ihmisluonto on rakennettu niin, että heti miettii, mikä tossa on vikana? Mitä luurankoja sen kaapista löytyy? Ehkä se tekeekin ihmisistä mielenkiintoisia.. Mutta tämä tapaus ei saa omaa kirjainta, vielä. :)

Ajatusten tyhjennystä

Shine on me

Päiväkirjani onkin julkinen.. kääk?

Tyhjäkäyntiä

Sunnuntaisettiä

Itä-Helsingin helmi

Pääosaa esittävät